top of page
pexels-lucas-pezeta-3772353.jpg

Huomio! Nämä kuvaukset ovat ainoastaan maailmankuvallisesti yleinen käsitys kyseisestä ryhmästä/olennoista, ja sisältävät tarkoituksella puutteellista tietoa, korostaen ihmisten näkökulmaa. Nämä toimivat ikäänkuin "kylän juoruina" hahmoryhmistä. Jokainen hahmo on yksilöllinen, ja tässä pelissä herkutellaan fantsustereotypioilla unohtamatta myös niiden tarkoituksenomaista rikkomista. Lisäksi pelinjohdon kehittämissä loreissa on jätetty roimasti joustovaraa, joten ideoi rauhassa ilmoittautumislomakkeeseen :)!

Ihmissudet

  • Lykantropia on suht yleisesti tiedetty, mutta harvinainen kirous, jonka seurauksena ihminen muuttuu verenhimoiseksi pedoksi täydenkuun aikaan. Ihmissuden kohdanneet ja kohtaamisesta selvinneet ovat kuvailleet suden olleen huomattavasti tavan sutta kookkaampi, ja joissain tarinoissa susilla on kerrottu olleen punaisena kiiluvat silmät. 

  • Lykantropiasta kärsivien tiedetään elävän pidempään kuin tavan ihmisten.

  • On huhuttu, että ihmissudet ovat hyvin laumatietoisia olentoja, ja että heillä on vahva hierarkia.

  • Joidenkin kasvien, kuten ukonhatun ja pihlajan tiedetään olevan jopa tappavan myrkyllisiä ihmissusille.

  • Myöskin hopean tiedetään olevan hengenvaarallista sudelle. 

  • Ihmissusista kiertää paljon raakoja tarinoita ja pelkoa. 

  • Pikkukyliä ja pitäjiä riivanneista susista on tarjottu todella korkeita metsästyspalkkioita. Toki tavan susienkin tiedetään kasvavan joillain alueilla varsin kookkaiksi ja susien ympärille onkin muodostunut paljon hysteriaa, jota tarinat ihmis-ja olentolihaa syövistä hirviöpedoista eivät ainakaan laannuta...

Vampyyrit

  • Vampyyrit ovat yleisesti ylimystön piireissä varsin kunnioitettu ja pelätty olentoryhmä, sillä heidän pitkäikäisyys ja vuosisatoja jatkuneet sukulinjat ovat keränneet sekä nimeä että näkyvyyttä. Teomeriassa vampyyreitä kunniotetaan (osittain varmasti pelonkin vuoksi) ja erityisesti Oxfurtissa heillä on korkea asema yhteiskunnassa, vaikka Uusien jumalten papisto onkin kieltänyt vampyyreitä osallistumasta jumalten palvontaan.

  • Vampyyrien syntyperästä on paljon eri teorioita ja tarinoita. Tavalliselle kansalaiselle sana vampyyri herättää lähinnä pelkoa ja epäluuloa. 

  • Muutaman hyvin vanhan ja rikkaan vampyyrisuvun omistuksessa on tiedetysti etenkin isompien kaupunkien kasinoita, kauppahalleja ja teurastamoita. 

  • Yleisintä tietoa tarinoiden, juorujen ja kirjojen mukaan on se, että vampyyri on ihmiseltä näyttävä fyysisesti voimakas kuolematon olento, joka imee ihmisen verta ravinnokseen.

pexels-lucas-pezeta-3772353.jpg

Haltijat

  • Haltijoiden tiedetään asuvan jossain Syvämetsän uumenissa Faëmosissa.

  • Yleisesti ottaen haltijoista tiedetään kuitenkin hyvin vähän, ja monet elävätkin koko elämänsä kohtaamatta haltijaa kertaakaan. Jopa olentojen keskuudessa haltijat ovat harvinainen näky, joskin huhut kertovat, että jaetun pitkän ikänsä takia vampyyrien on uskottu veljeilleen haltijoiden kanssa. Monelle haltijat ovat kuitenkin vain jotain myyttisiä metsän olentoja. 

  • Yleinen käsitys Haltijoista on, että he ovat runollisia, ylväitä, täynnä salaisuuksia ja viihtyvät paljon omissa oloissaan.

  • Etenkin Faëmosissa kansan taruissa ja lauluissa maalataan tarinoita näistä kauniista ja ylväistä Syvämetsän hallitsijoista.

  • Syvämetsä on valtavan suuri ja tiheä alue, jonka uumeniin vaeltaminen kestää viikkoja vaihtelevan ja vaikean maaston takia. Metsää pelätään ja kunnioitetaan, ja sen kasvillisuus on erityisen kaunista ja täynnä harvinaisuuksia maagisine ominaisuuksineen.

Kääpiöt

  • Kääpiöt asuttavat lähinnä Teomerian Yksinäisiä vuoria joiden vuonot laskevat Varjopuron laakson idyllisiin pikkukyliin. Näissä Varjopuron kylissä kääpiöitä tapaa myös paljon, ja monet kääpiöiden tavat ja perinteet ovat omaksuttu osaksi Varjopuron laakson vuotuisia juhlia ja elämää. Puoliverisiä kääpiöitä on näillä alueilla paljon. 

  • Kääpiöt tunnetaan etenkin taitavista metallitöistään, joihin he yhdistävät muinaista rituaali-ja elementaalimagiaa. Tästä syystä kääpiöiden valmistamat esineet, aseet ja panssarit ovat todella arvostettua käsityötä, ja kulkevatkin usein vuosisatoja sukukalleuksina sellasisissa perheissä, joissa näitä on omistuksessa. 

  • Kääpiöt ovat pitkäikäisiä olentoja, ja heillä on vahvat perinteet ja etenkin sukuylpeys ja kunnia ovat isoja asioita heidän keskuudessaan. 

  • Kääpiöiden käyttämä magia on aina sidoksissa johonkin esineeseen, elementtiin ja rituaaliin.

pexels-lucas-pezeta-3772353.jpg

Maagit

  • Maagi on ihminen, joka on kouluttautunut magian käytössä, vain harvoilla yksilöillä on potentiaalia oppia magian käyttöä, ja suurimmalla osalla ei kestä psyyke magian hallitsemiseen. 

  • On joitain sukulinjoja, jossa tiedetään olevan erityistä periytyvää potentiaalia magian hallitsemiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi kuninkaiden käskynhaltijoina toimineiden maagien suvut, sekä pienissä kylissä elelevien parantajien suvut. 

  • Maagit ovat suht harvinaisia, yleisesti ihmisten joukossa hyväksyttyjä, sillä heidän kykyjen tuomista eduista nauttii moni. Kuka muka ei haluaisi apua vaivoihin, oli kyseessä sitten känsät, pettävä puoliso, tai kruununpaikkaa havitteleva pikkuserkku… 

  • Vaikka maagit ovatkin ihmisiä, elävät he keskimäärin pidempään magiansa takia. 

  • Teomeriassa maagien julkikuva näyttäytyy huomattavasti poliittisempana, kuin Faëmosissa, jossa maagit ovat useimmiten kylän parantajia, ennustajia ja magian käyttö on maagisessa yliopistossa opitun sijaan tietyissä harvoissa maagisuvuissa vuosisatoja kulkenut ja periytynyt lahja. 

Mekaanit

  • Mekaanit ovat osittain mekaanisia, osittain biologisia ja suurelta osin maagisia rakennelmia, joita maagit kokoavat lähinnä omaksi palvelusväekseen, mutta niin kutsuttuja itsenäisiä mekaaneja on Teomeriassa useita. Mekaanien rakentamiseen ei ole erikoistunut kuin muutama maagi, jotka rakentavat mekaaneja lähinnä oman erityiskiinnostuksen innostuksessa. Näiden maagien rakentamat massatuotantolinjamekaanit ovat vuosien saatossa asuttaneet etenkin erään Oxfurtin vilkkaimman käsityölaiskorttelin, sillä mekaanit ovat erityisen tunnettuja teknologian ja kädentaitajia.

  • Mekaanit ovatkin teknologisen kehityksen tyyssijassa Oxfurtissa suht tavallinen näky, toisin kuin merten takana Faëmosissa.  

  • Koska haltijat ovat monia aikoja väittäneet mekaanien sielujen olevan kaapatuilta haltijoilta varastettuja, on näiden kahden ryhmän välillä pientä kitkaa... Myös mekaanien biologisten osien väitetään olevan varastettuja, tai ainakin mustan pörssin kautta ostettuja.

  • Mekaanien elinikää ei tiedetä, sillä suurin osa heistä osaa korjata itse itseään. Yleisen käsityksen mukaan mekaani myös lakkaa toimimasta, mikäli sen luonut maagi kuolee.

pexels-lucas-pezeta-3772353.jpg

Väki

  • Metsänhenki, lammen luoja, puron piru. Keiju, tonttu, henki, kalma, seireeni, menninkäinen, peikko, veden lapsi… väkeläisillä on monia nimiä ja monia ilmenemismuotoja.

  • Väkeläisyys on vahvasti sidoksissa luontoon. 

  • Monissa kylissä kunnioitetaan oman lähimetsän henkiä, järven suojelijaa, jne. ja heille viedään usein uhrilahjuksia esimerkiksi hyvän viljasadon tai metsästysonnen toivossa. 

  • Väkeen liittyy paljon mystiikkaa ja tarinoita, ja usein väestä kuulee jo ensimmäisen kerran lapsuudessa lorujen ja tuutulaulujen tarinoissa. 

  • Tietyllä tavalla väkeläisyyteen saattaa myös liittyä jotain negatiivista kaikua, ja osa tarinoiden hengistä ja keijukaisista tunnetaan hyvinkin ilkikurisina olentoina.

  • Jotkut lauluista ja loruista kertovat keijuista ja hengistä jotka elävät vain muutaman päivän, tai kesän ensi kukasta syksyn viimeiseen lehteen.

Piraatit

  • “Vitun hottei rockstaroi” - muuan kalasataman fileroija. 

  • Piraatteihin törmää etenkin satamakaupungeissa, ja merellä. Laillisen ja kuninkaallisen meriliikenteen lisäksi, ulapalla lainehtii myös piraattien laivoja, joiden ruumat pursuavat usein kaikkea laitonta vienti- ja tuontitavaraa. 

  • Piraattien joukossa sakki on sekalaista, ja omat lait pätevät vahvana.

  • Piraatit maksavat harvoin veroja, ja moni heistä on muutenkin rikollisuuden ja alamaailman pyörityksessä mukana. Tästä syystä piraatit ovat useimmiten lainsuojattomia. 

  • Kaupungin tunnetuin bardi kalpenee näiden paskiaisten rinnalla. Missä liikkuu piraatteja, siellä virtaa viina, ropisee raha ja pyörii tuoreimmat juorumyllyt kaukaa mereltä.

bottom of page